YLEISTÄ
   etusivu
   sähköposti
   informaatio
   muuta


   TALLISTA
   esittely
   nuoret hevoset
   kilpahevoset
   siitoshevoset


   TOIMINTA
   kasvatustoiminta
   maahantuonti
   kilpailutoiminta
   valmennukset


PROPAGANDA



  • trakehnertamma, VH-41472
  • syntynyt 8.8.2007 (ikä)
  • säkäkorkeus 169 cm, ruunikko
  • koulupainotteinen, ko: He A
  • kasvattanut Nicholas Seemann, Saksa
  • omistaa cirith, Ciar Dressage
  • 60 KRJ:n alaista sijoitusta
  • kisakäytössä


  • Luonnekuvaus

    Propaganda eli helpommin Anda, Propsi tai Pro (tai ihana pikku kultamussukkainen) saapui Ciariin helmikuun alkuvaiheilla vuonna 2008. Trakehnereihin nyt sitten lopullisesti hurahtaneena halusin niitä tallin täyteen, ja mikäs onkaan trakehnerkasvattajasta sen mukavampaa kuin uudet suvut - eli tuontihevosia kehiin. Andan löysin Ciarin saksalaiselta ystävyystallilta - tallin pitäjä oli ostanut tamman varsana ja kouluttanut sitä, mutta hänellä ei ollut tarpeeksi aikaa Andalle. Niinpä minä sitten sain Andan mukaani melkeinpä ilmaiseksi. Tätä nykyä Anda on valloittanut koko tallin ja kuuluu lempihevosiini.

    Täytyy myöntää, että Anda on omaksunut paikkansa omistajan lellikkinä varsin hyvin. Tamma on nimittäin kaikessa neitimäisyydessään oikea nirppanokka. Ihmisiin ja normaalinkokoisiin hevosiin se suhtautuu vielä jotenkuten hyväksyvästi, mutta pieniä poneja, koiria, kissoja sun muita Anda ei voi sietää jaloissaan. Tiedä sitten mistä sekin johtuu... Andan inhokkilistalle kuuluvat myös huono sää ja kylmä vesi. On aikamoinen operaatio saada neiti ulos tallista sateella, tai varsinkaan ratsastaa sateen jälkeisellä mutaisella kentällä edes jotenkuten normaalin näköisesti. Tai jos Andaa erehtyy suihkuttamaan treenin jälkeen kylmällä tai viileällä vedellä vesiboksissa, niin voi elämä sitä riehumisen määrää... Kunnon diivailija siis on kyseessä, mutta hyvänä puolena mainittakoon, että ainakaan harjaus ei koskaan ole vaivalloista - Anda kun välttää likaantumista viimeiseen asti.

    Diivamaisesta luonteestaan huolimatta Anda kuitenkin osaa käyttäytyä nätisti ja se on melko hyvätapainen tamma. Satulavöiden kiristykset ja mahan alta harjaukset saavat Andan korvat nopeasti luimuun, mutta muuten se on varsin kiltti. Tavalliset arkiaskareet, kuten harjaus ja satulointi, sujuvat helposti ilman suuria ongelmia. Tarhalle ja takaisinkin päästään sopusoinnussa, kunhan Andaa ei lähde väkisin raahaamaan pihan suurimman vesilammikon poikki. Pienillä myönnytyksillä Andan kanssa eläminen on siis loppujen lopuksi varsin helppoa, vaikka tammalla omat neitimäisyytensä ovatkin.

    Ratsastaessa Anda on todella kevyt ja herkkä ja helposti kuumuva. Vie oman aikansa, ennen kuin oppii istumaan selässä sen verran hiljaa, että se kelpaa ratsullekin. Anda ei tosiaan ole mikään helppo ratsastettava, tamma ei anna matkustella selässään sitten yhtään, vaan koko ajan pitää ratsastajankin olla tekemässä töitä. Ratsuna Anda on varsin tulinen ja sähäkkä, joten uudet ratsastajat saavat varautua tamman rajuihinkin testausyrityksiin, joita voivat olla vaikkapa nopeat kierrepukit. Valitettavasti Andan tapoihin kuuluu oikein huonoina päivinä myös pystyynnousemiset, joten ratsastajan kannattaa olla varuillaan.

    Hyvin kulkiessaan Anda kuitenkin korvaa satakertaisesti kaikki huonot päivät - silloin tällöin, kun sekä ratsastaja että tamma ovat mukana, osuu ajatus täydellisesti yksiin askeleen kanssa. Kun Anda viitsii tehdä töitä ratsastajansa kanssa, on se varsin upeannäköinen hevonen lennokkaine askelineen ja siroine liikkeineen. Erityisesti kisapaikalla Anda laittaa parastaan, selässä voi oikein tunkea kuinka tamma nauttii esiintymisestä! Uskoisin, että tytöstä tulee vielä kovan luokan ruusukehai :)

    Hyppääminen on Andan kanssa aina varsin vauhdikasta touhua, mutta taitavan ratsastajan kanssa esteratojen yli päästään kuitenkin tyylikkäästi - joskin valtavalla nopeudella. Andan hyppytyylissä on ehkä vähän hiomisen varaa, mutta ainakin esteet ylittyvät korkealta. Tamma on myös todella rohkea hyppääjä, sitä eivät juuri erikoisen väriset tai muotoiset esteet kiinnosta. Joskus voisimmekin hyvin käydä poikkeamassa estekisoissa kouluratsastuksen piristykseksi. Enpä tiedä onko meistä kisaamaan sijoituksista oikeita esteratsuja vastaan, mutta pääasiahan on, että sekä hevosellä että kuskilla on hauskaa.


    Sukutaulu ja -selvitys

    Bandwagon Euphoria Licorice
    Zarya
    Lake Toba Downton
    Itcha Range
    Canoe Creek Opal Cone Devastation
    Paranea
    Dot-com Boom Tedium
    Za'atar


    Propagandan suku on todella mielenkiintoinen, sillä se ei ole lähelläkään perinteistä trakehnersukua, vaan on aika erikoinen ja harvinainen. Isän puolen suvun hevoset ovat kaikki puolalaisia trakehnereita, kun taas emä sukuineen tulee Saksasta. Suvusta ei myöskään huomaa mitään selvää koulupainotusta, vaan mukana on niin este- kuin kenttäpuolenkin hevosia. Kolmannesta polvesta täytyy mainita iii. Licorice, joka oli aikanaan yksi menestyneimmistä trakehnerkouluratsuista maailmalla. Jostain syystä sillä ei kuitenkaan ole kovinkaan paljoa jälkeläisiä, joten Licorice on jäänyt harvinaiseksi ja halutuksi nimeksi sukutauluihin. Myös eei. Tedium oli kilpailuissa ja jalostuspuolella todella hyvin pärjännyt trakehnerori, saksalaista alkuperää tosin. Tediumilla on useita erittäin hyvin koulukentillä pärjänneitä jälkeläisiä, ja sen sanotaankin vaikuttaneen suuresti trakehnerjalostukseen.

    Andan isä Bandwagon oli todella lupaava kouluratsun alku, mutta valitettavasti ori jouduttiin lopettamaan onnettomuuden seurauksena vain 7-vuotiaana. Bandwagon oli ehtinyt kilpailemaan menestyksekkäästi kansallisissa vaativissa luokissa, mutta jälkeläisiä sillä ei ole kuin muutama Propagandan lisäksi. Tämä on sääli, sillä Bandwagon olisi hyvinkin voinut edetä aina Grand Prixiin asti ja saavuttaa jalostuspuolellakin paljon. Isänisä Euphoria oli melko tuntematon harrasteratsu. Tietääkseni sillä ei ole startattu kilpailuissa muutamaa aluetason koulu- ja estekisaa lukuunottamatta, eikä sillä ole kuin kaksi jälkeläistä. Emänemä Lake Toba taas kilpaili paljonkin pääasiassa estekisoissa, mutta starttasi myös koulua. Vanhemmiten Lake Toba myytiin siitostammaksi, ja se on jättänyt joitakin hyviä jälkeläisiä.

    Emä Canoe Creek ei ole koskaan juuri kilpaillut, mutta sen sijaan toiminut siitostammana sitäkin enemmän. Canoe Creek on yksi saksalaisen Verschieden Stall:n parhaista siitostammoista, eikä ihan suotta - osa tamman varsoista on menestynyt todella hyvin. Canoe Creek on itsekin kantakirjattu I-palkinnolle ja tammalla on erinomainen rakenne. Toivotaan, että Propagandasta tulee yksi sen menestyksekkäistä varsoista! Emänisä Opal Cone on niittänyt mainetta ja kunniaa lähinnä kenttäratsuna. Nuorempana orista kuulemma yritettiin tehdä kouluhevosta hienojen liikkeiden takia, mutta hevonen oli luonteeltaan liian kärsimätön. Opal Conella on muutamia jälkeläisiä, mutta siitä ei ole tullut erityisen menestyksekästä jalostusoria. Emänemä Dot-com Boom oli itseasiassa opetushevosena ratsastuskoulussa, mutta eräs tuntilainen ihastui tammaan sen verran, että se ostettiin yksityiseksi. Uuden omistajansa kanssa Dot-com Boom kävi kouluvalmennuksissa ja kilpailikin vaativissa luokissa. Varsoja tammalla ei ole kuin kaksi.


    Jälkeläiset

    Ei vielä siitoskäytössä.


    Kilpailutulokset

    KRJ-kouluratsastus (60 sijoitusta)
    31.05.2008 - Ciar Dressage - Vaativa A - 4/40
    12.05.2008 - The Outsiders - Vaativa B - 4/30
    12.05.2008 - The Outsiders - Vaativa A - 3/30
    12.05.2008 - The Outsiders - Vaativa B - 4/30
    12.05.2008 - The Outsiders - Vaativa A - 1/30
    11.05.2008 - Conquèrant - Intermediate I - 3/36
    30.04.2008 - KK Perlpilz - Vaativa B - 5/40
    29.04.2008 - Ciar Dressage - Vaativa B - 4/44
    29.04.2008 - Ciar Dressage - Vaativa A - 5/44
    29.04.2008 - Ciar Dressage - Vaativa A - 6/45
    27.04.2008 - Skurvash - Vaativa A - 3/36
    26.04.2008 - Skurvash - Vaativa A - 2/27
    26.04.2008 - Skurvash - Vaativa A - 5/36
    26.04.2008 - Skurvash - Prix St. Georges - 1/26
    19.04.2008 - Ciar Dressage - Vaativa A - 2/45
    19.04.2008 - Ciar Dressage - Vaativa A - 6/45
    17.04.2008 - Vaapukka - Helppo A - 5/40
    17.04.2008 - Vaapukka - Helppo A - 3/40
    17.04.2008 - Vaapukka - Helppo A - 5/40
    17.04.2008 - Vaapukka - Helppo B - 4/40
    14.04.2008 - Rowea - Helppo C - 2/60
    14.04.2008 - Freundlich Riders - Helppo C - 1/50
    13.04.2008 - Baked Apple - Vaativa B - 3/51
    13.04.2008 - Baked Apple - Vaativa A - 2/41
    13.04.2008 - Baked Apple - Vaativa B - 3/51
    11.04.2008 - Conquèrant - Helppo A - 6/36
    08.04.2008 - Skurvash - Helppo B - 3/50
    08.04.2008 - Skurvash - Helppo A - 4/50
    07.04.2008 - Skurvash - Helppo B - 1/30
    07.04.2008 - Skurvash - Helppo B - 1/30
    06.04.2008 - Vaapukka - Helppo A - 1/40
    06.04.2008 - Vaapukka - Helppo B - 4/40
    06.04.2008 - Vaapukka - Helppo A - 5/40
    06.04.2008 - Wohnhaus n Altbacken - Helppo B - 1/30
    05.04.2008 - Unafraid - Helppo C - 5/40
    05.04.2008 - Kwiat Horses - Helppo B - 1/38
    04.04.2008 - Bretagne - Helppo C - 4/40
    04.04.2008 - Bretagne - Helppo B - 5/40
    04.04.2008 - De Duivel - Helppo A - 8/121
    04.04.2008 - Tropica - Helppo B - 3/30
    03.04.2008 - Charmeur Dressage - Helppo A - 1/35
    02.04.2008 - Ciar Dressage - Helppo A - 2/60
    02.04.2008 - Ciar Dressage - Helppo A - 5/60
    02.04.2008 - Charmeur Dressage - Helppo A - 3/35
    01.04.2008 - Mawar Stud - Helppo B - 2/36
    31.03.2008 - KK Kimakka - Helppo B - 9/97
    31.03.2008 - Jefton Ponies - Helppo C - 1/30
    30.03.2008 - Keskiviikko - Helppo A - 4/50
    30.03.2008 - Hildegard - Helppo A - 3/139
    29.03.2008 - Ciar Dressage - Helppo A - 2/45
    29.03.2008 - Hamilton - Helppo C - 5/80
    29.03.2008 - Hamilton - Helppo B - 3/80
    26.03.2008 - Unafraid - Helppo B - 6/50
    24.03.2008 - Ciar Dressage - Helppo A - 5/45
    24.03.2008 - KK Kimakka - Helppo B - 5/326
    24.03.2008 - Hejdin koulukonit - Helppo A - 4/269
    23.03.2008 - Championtalli - Helppo C - 5/70
    23.03.2008 - Championtalli - Helppo B - 4/70
    23.03.2008 - Bronn - Helppo A - 1/36
    21.03.2008 - Bronn - Helppo B - 5/36