![]() |
![]() |
![]() |
![]()
FCR on perustettu vuoden 2007 alkupuolella. Alunperin seuran tarkoitus oli olla ihan vain pelkkä nimilistaseura kaikille, jotka halusivat kilpailla ja joiden täytyi sen takia kuulua johonkin seuraan, mutta jotka eivät olleet kiinnostuneet vastailemaan kuukausittaisiin jäsenkirjeisiin ja muuhun vastaavaan. Syyskuussa 2007 FCR:n toiminta kuitenkin koki suuren muutoksen - nimilistaseurasta kehityttiin aktiiviseksi kilparatsastajien seuraksi. Kuitenkaan FCR:n tarkoituksena ei edelleenkään ole vaatia jäseniä todistelemaan aktiivisuuttaan harva se viikko - olemme vain tuoneet FCR:ään uusia mahdollisuuksia kilpailemiseen.FC-riders on rehellisesti täysin KRJ:n ja/tai ERJ:n alaisissa kilpailuissa aktiivisesti kisaaville suunnattu seura. Ideana on, että koska olemme unohtaneet askellajiratsastukset sun muut pienemmät lajit, jää aikaa järjestää enemmän KRJ:n ja ERJ:n alaisia kilpailuja. KeRJ:nkin alaisten kilpailujen mukaanottamista ollaan suunniteltu, mutta koska seura on vasta alkuvaiheessa, katsomme ensin miten KRJ:n ja ERJ:n kanssa sujuu. FCR järjestää jäsenilleen myös NJ:n alaisia näyttelyjä, mutta niitä ei pystytä järjestämään yhtä paljon kun kilpailuja eivätkä kaikki näyttelyt ole välttämättä kaikille roduille avoimia. Ihanteellisen seuran kilparatsastajalle FCR:stä tekee se, että jäsenmäärämme on hyvin pieni (tällä hetkellä vain 15 jäsentä) ja järjestämme runsaasti jaosten alaisia kilpailuja. Tämän takia jäsenillämme on todella hyvät mahdollisuudet kilpailla FCR:n kautta paljonkin, sillä pienen jäsenmäärän ja kilpailujen löysien rajoitusten takia kaikki seuralaiset mahtuvat varmasti mukaan. FCR:n jäsenten ei myöskään tarvitse jatkuvasti mailata meille kertoakseen olevansa aktiivisia. Oletamme, että FCR:n jäsenet ovat aktiivisia kilpailijoita (ja jos eivät ole, kannattaa miettiä, miksi kuuluu kilparatsastajien seuraan...?), ja aktiivisuuttasi seurataan sitä kautta. Tämä ei siis tarkoita, että sinun täytyy kisata 24/7 kaikissa mahdollisissa kilpailuissa pysyäksesi FCR:n jäsenenä, vaan yksinkertaisesti sinun tarvitsee jäsenkirjeisiin sun muuhun vastaamisen sijasta vain kilpailla edes suhteellisen säännöllisesti - vaikka et kilpailisi paljoakaan - ja sinut katsotaan aktiiviseksi jäseneksi. Tärkeimpänä asiana FCR:ssä kuitenkin on yhteishenki. Tarkoituksena on, että FCR:n jäsenet osallistuvat itse oma-alotteisesti seuran toimintaan ja haluavat kehittää sitä, sitä varsinaisesti FCR:llä ei ole ylläpitäjää - seuralaiset itse ovat kaikki omalta osaltaan FCR:n ylläpitäjiä. Kaikista seuran päätöksistä keskustellaan yhdessä. Yhteishenkeä ylläpidetään muunmuassa satunnaisesti järjestettävin meseilloin, joissa seuralaisiin tutustutaan, ja tarinoiden ja mesen avulla järjestettävin valmennuksin. Näihin osallistuminen ei ole pakollista, mutta se olisi tietysti toivottavaa, sillä FCR:n tarkoitus on olla yhteisöllinen ja lämminhenkinen seura. Valitettavasti FCR on vain kilparatsastajille ja nimenomaan koulu- ja esteratsastusta kilpaileville suunnattu, joten jos et ole kilpailemisesta tai näistä kyseisistä lajeista kiinnostunut, FCR ei ole oikea seura sinulle. Tietysti FCR:n jäsenet kilpailevat muissakin lajeissa kuin koulu- ja esteratsastuksessa ja voivat järjestää FCR:n jäsenille avoimia kilpailujakin muista lajeista, mutta seuraan liittyminen ei ole sinun eikä seuran kannalta kannattavaa, jos et kilpaile myös koulu- tai esteratsastuksessa. Muista lajeista kiinnostuneet löytävät varmasti itselleen sopivampiakin seuroja :) Kuulostiko FCR hyvältä? Siinä tapauksessa katso, miten seuraan liitytään. |
||
![]() |
![]() |
|