Voltaire (YLA2, KRL-II)
|
Nimi
|
Voltaire
|
Reknro
|
VH-63673
|
|
Rotu
|
holstein
|
Sukupuoli
|
ori
|
|
Syntynyt
|
03.02.2009
|
Ikä
|
15v. (3v 04.05.09)
|
|
Väri
|
musta
|
Säkä
|
163 cm
|
|
Painotus
|
kouluratsastus
|
Taso
|
ko: GP, re: 120 cm
|
|
Kasvattaja
|
Stall Echo, GER
|
Omistaja
|
cirith, Indis Villains
|
|
Voltaire, jota kutsumme yleisesti Muumiksi, on hankintani kesältä 2009. Hejdi oli mainostanut minulle, kuinka kätevää oli ostaa hevosia pelkästään internetin kautta videoiden, kuvien ja kasvattajien kertomusten perusteella, joten luonnollisesti minun täytyi kokeilla sitä myös itse. Siispä iskin Googleen "horses for sale" ja avasin ensimmäisen vastaantulevan linkin. Katseeni osui heti Muumin kuvaan, joten tutustuin hevoseen tarkemmin - kuvat olivat upeita, ori liikkui mahtavasti videoissa, sukutaulu vaikutti hyvin lupaavalta, hinta oli yllättävän alhainen ja kasvattajan kuvaus Muumista oli niin ylistävä, että sen kummempia tutkimatta lähetin oitis tarjousta menemään. Sainkin heti myöntävän vastauksen ja viikkoa myöhemmin löytyi Muumi Indisistä. On muuten vihoviimeinen kaakki, jonka ostin tai tulen ikinä ostamaan netin kautta.
Mikäli olet tammanomistaja ja harkitset hevosesi astuttamista Muumilla, ei missään tapauksessa kannata lukea tämän pidemmälle, sillä loppuluonne tulee olemaan mielestäsi taatusti kuolettavan tylsää, turhaa lätinää! Kaunistelisin mielelläni hieman Muumin käytöstapoja ja luonnetta, mutta oletan että laatuarvostelumenestyksellemme saattaisi olla kohtalokasta, jos ensin kehuisin tuomarille Muumia "oikein mukavaksi oriksi, joka on vaan vähän eloisa ja tulinen niin kuin kilpahevosen kuuluukin" ja seuraavaksi ori potkaisisi tuomarin pään tohjoksi. Muumi sattuu nimittäin olemaan luonteeltaan oikeasti ihan hirveä, se voisi aivan hyvin olla repäisty heppatyttöjen pahimmista painajaisista. En tiedä onko hevonen ollut jo syntyessään täysi kilipää vai onko se saanut traumoja edellisissä kodeissaan, mutta Muumin käsittelijöiden on ehdottomasti pidettävä varansa.
Hoitaessa Muumi on kamala. Se on köytettävä hyvin tiukasti käytävälle harjauksen ajaksi, sillä harjaaminen on paljon helpompaa kun tarvitsee keskittyä vain viuhuvien takajalkojen väistelemiseen ja voi unohtaa purevat hampaat. Erityisen uhkarohkeita operaatioita ovat mahan alta harjaus ja takakavioiden putsaaminen, joiden toimittamiseen tarvitaan lähes aina apujoukkoja. Komentaminen ei auta yhtään - varsinkin jos erehdyt huutamaan tai lyömään oria, sinusta tulee olemaan jäljellä vain märkä läntti tallin lattiassa. Taluttaessa Muumi on niin ikään ikävänpuoleinen. Tallin ovesta ei ole asiaa ulos ilman asianmukaisia varusteita, eli siis orikuolaimia, ketjua, kouluraippaa, kypärää ja ratsastushanskoja. Oikeastaan ori kyllä muuten on narun päässä ihan mukiinmenevä, mutta muut orit saavat raivopäämme kuumumaan ja ottamaan matsia, jos se vain onnistuu pääsemään tarpeeksi lähelle.
Minusta tuntuu, että Muumi saattaa oikeastaan jopa tykätä pesemisestä. Tämän johdosta ei kuitenkaan kannata erehtyä missään tapauksessa luulemaan, että ori olisi pestessä jotenkin kiltti ja päästää tarkkaavaisuutta herpaantumaan tai vesiboksi alkaa hyvin nopeasti muistuttaa Kill Billin kuvauspaikkaa. Mutta hikisen treenin jälkeen lämpimässä suihkussa Muumi mutustelee tyytyväisenä huuliaan ja on kerrankin aavistuksen yhteistyöhaluisemmassa mielentilassa. Satuloidessa tilanne sitten onkin aivan päinvastoin - jälleen kerran ori on sidottava tiukasti kiinni ja varusteita laittaessa on oltava äärimmäisen varovainen. Yleensä Muumi seisoo satuloidessa aika hyvin paikallaan hampaitaan nakertaen, mutta saattaa salamannopeasti napata hoitajan käsivarresta kiinni tai pamauttaa kaviolla seinään, jos hoitaja ei ole tarkkana.
Yllä jo kerroinkin, miten ihastuttavasti Muumi suhtautuu toisiin oreihin. Onkin siis ehkä hieman yllättävää, että tammojen seurassa pahiksemme on oikeasti todellinen herrasmies. Ehkä minä vain kuvittelen, mutta minusta tuntuu, että ori on aina jotenkin helpommin käsiteltävissä kun tammoja on lähettyvillä. Muumi on aina hörisemässä tallin tytöille pehmeästi ja esimerkiksi tarhaillessaan tammoja viereisessä tarhassa, se on koko ajan tekemässä tuttavuutta oikein kohteliaana poikana, ei yhtään machoillen. Samaten yksi Indisiin asuttautunut kulkukissa on hyvää pataa Muumin kanssa - se nukkuu usein orin karsinassa ja joskus jopa sen selän päällä. Valitettavasti Muumin käytöstavat tyttöjen seurassa eivät kyllä koske ihmisiä...
Syyt sille, miksei Muumi ole jo aikoja sitten saanut kuulaa kalloon, ovat aika selvät: ensinnäkin hevonen sattuu olemaan suorastaan megalomaanisen mahtavan isälinjansa ainoa orijälkeläinen ja toisekseen Muumi on taivaallinen ratsastettava. Vaikka ori onkin maasta käsin täysi idiootti, on satulassa istuessa kuitenkin olo vähintään kuin prinsessalla satuhevosen selässä. Uskoakseni lähemmäs ajatuksen voimalla toimivaa hevosta ei oikein voi päästä, sillä Muumi reagoi ratsastajan pienimpiinkin apuihin ja näyttää kouluaitojen sisäpuolella suorittavan tehtävät ihan itsekseen. Äärimmäisen kevyt ja herkkä Muumi ei myöskään pode koskaan laiskuutta tai kuumu liikoja, vaan yrittää aina parhaansa. Ainoa mitä hevonen ei siedä ovat liian kovat avut, ja Muumin selässä ensimmäistä kertaa olevilla voikin olla vähän totuttelemista hevosen herkkyyteen. Mutta kunhan on selvillä, millaisilla avuilla Muumi toimii, on ratsastaminen sitten täyttä autuutta.
Hypätessä Muumi on myös kiva ratsu. Koulupainotteisena hevosena sillä ei kuitenkaan ole mitään erityisiä lahjoja esteille, joten tällä saralla jäädään sille "ihan jees" -tasolle. Muumilta luonnistuvat metrin sarjat oikein hyvin ja yksittäisinä vähän isommat, eikä hyppytyylissäkään ole pahempaa vikaa, mutta ponnua vain ei ole tarpeeksi. Lisäksi Muumi ei itsekään tunnu olevan mitenkään turhan viehtynyt hyppäämiseen - kyllä se loikkii puomien toiselle puolelle kun pyydetään, mutta ori ei nauti olostaan samalla tavalla kuin esimerkiksi koulukisoissa yleisölle esiintyessään. Maastossa Muumi on hyvinkin pätevä - ori ei turhia säiky, ei ryöstä, on varmajalkainen ja maastoesteidenkin hyppääminen luonnistuu, kunhan ei millekään MM-kenttäradalle olla lähdössä. Toisten orien kanssa tosin täytyy jättää maastopolut valloittamatta, mutta tammojen kanssa samoillessa Muumi toimii niin hyvin, että sitä voisi luulla tammaksi itsekin.
Lastatessa Muumi on kerrankin kiva! Tai no, ei nyt ehkä kiva, mutta ainakaan se ei silloin ole jatkuvasti suunnittelemassa hoitajansa murhaa. Muumi tykkää kovasti kisaamisesta ja se on oppinut, että traileriin mennessä pääsee tekemään juuri sitä, joten kerrankin voin sanoa orin olevan helposti käsiteltävissä. Lastauksessa ei siis ole minkäänlaista ongelmaa ja oikeastaan hevonen alkaa käyttäytyä tavallista paremmin jo siinä vaiheessa, kun sen karsinalle ilmestyy letitystarvikkeiden kanssa. Itse kisapaikalla Muumi on kuin viilipytty, se seuraa rauhallisesti tapahtumia ja tietenkin hörisee jokaiselle ohikulkevalle tammalle. Verryttelyssä ja kisaradalla Muumi on vielä parempi kuin kotona, jos edes mahdollista - kun ori tavallisestikin yrittää tehdä parhaansa, nyt se haluaa vieläpä näyttää yleisölle ja tuomareille olevansa oikea kouluratsu. Luulen Muumin ymmärtävän, että kyse on kilpailutilanteesta, sillä jos se on esimerkiksi jäänyt palkintojenjaossa toiseksi, herra on hyvin nyrpeänä koko loppupäivän. Jos se taas pääsee johtamaan kunniakierrosta, ollaan niin polleaa poikaa seuraava viikko ettei mitään rajaa...
Sukutaulu ja -selvitys
|
Montredon
|
Don Carlos
|
Verdi |
| Codalliscia |
| Inherit the Night |
Archipelago |
| Urban Legend |
| Rose of Cimarron
|
Lancelot du Lac |
Saxon |
| Taleteller |
| Navy Blue |
Sargasso |
| Ambrette |
|
Voltairen sukupuu on kyllä niin helmi, että jos en olisi perillä orin ikävänpuoleisesta luonteenlaadusta, voisin sanoa orin olevan liian hyvä ollakseen totta. Kuten luonnekuvauksessa jo mainitsinkin, on Muumi loistavan isälinjansa ainoa orijälkeläinen, mikä on yksi syy sille miksei tätä hevosta ole ruunattu tai vietty makkaratehtaalle. Jos Muumi ei olisi ollut myynnissä hyvin halvalla ihastuttavan luonteensa johdosta, ei minulla olisi kyllä ikinä ollut varaa edes unelmoida hevosesta, jolla on tällainen suku! Täytynee toivoa, että Muumi periyttää tuleville varsoilleen vain isiensä hyviä ominaisuuksia ja jättää sen vihaisen luonteensa kertauttamisen vähän vähemmälle...
Jos hevosen suvussa on isänä
Montredon, voi olla varma, että hevosella on aivan huippusuku. Montredon oli nimittäin Saksan suurin lupaus koulu- ja jalostuskentille moneen kymmeneen vuoteen - orin liikkeet olivat suorastaan taivaalliset ja sukutaulukin niin silmiä hivelevä, että jo vuotiaana Montredonista povattiin kovan luokan jalostusoria. Heti 3-vuotiaana se hyväksyttiinkin kantakirjaan I-palkinnolle melkoisen kovilla pisteillä, mutta valitettavasti se ehti astua vain muutaman tamman ennen kuin menehtyi ratsastusonnettomuudessa. Niinpä Montredon jätti jälkeensä kolme tammaa sekä Muumin, jotka ovat kaikki erittäin potentiaalisia kouluratsunalkuja.
Isänisä
Don Carlos oli ajallaan hyvin kilpailuissa ja siitospuuhissa menestynyt jalostusori. Jälkeläisiä tälle hevoselle siunaantui hyvin paljon, mistä lienee kiittäminen Don Carloksen upeaa ulkomuotoa - ori oli suuri, kiiltävän musta ja tähtipäinen. Kouluratsuna Don Carlos kilpaili kansallisia GP-luokkia menestyen ihan mukavasti, mutta ei koskaan onnistunut murtautumaan siihen aivan terävimpään kärkeen. Isänisänisä
Verdi on varmastikin yksi Euroopassa eniten vaikuttaneista jalostusoreista. Tämäkin ori oli upea, musta ilmestys ja pärjäsi hyvin koulukisoissa. Suurimmat ansiot sillä on kuitenkin jalostuspiireistä, sillä Verdiä vuokrattiin useisiin Euroopan maihin aina muutamaksi jalostuskaudeksi kerrallaan, minkä ansiosta sitä näkee runsaasti eurooppalaisten puoliveristen suvuissa. Isänisänemä
Codalliscia oli nuoruudessaan itse asiassa valjakkohevonen ja se voittikin useita aluemestaruuksia parivaljakkona. Codalliscian näyttävät askellajit kuitenkin kiinnostivat myös kouluratsastajia, joten vanhemmiten sitä varsotettiinkin enimmäkseen koulupainotteisista oreista, sillä kouluvarsoille uskottiin olevan enemmän kysyntää. Hienoja Codalliscian varsoista tulikin ja ne ovat melkein kaikki kilpailleet hyvällä menestyksellä kouluratsastusta.
Isänemä
Inherit the Night ei itse ole erityisemmin kilpaillut, vaan on toiminut lähinnä siitostammana suurimman osan elämästään. Nuoruudessaan sillä kyllä startattiin vähän koulukisoissakin, mutta sitten ensimmäisen, hienon jälkeläisen myötä se jäi siitoskäyttöön. Inherit the Night oli kuuleman mukaan kaunis, kimo tamma jolla oli erityisen hyvä luonne (mitä siis ei kyllä Muumin perusteella uskoisi). Isänemänisä
Archipelago oli keskinkertainen ori - tämä ruunikko tapaus ei oikeastaan ollut erityisen loistelias missään, mutta ei myöskään huonokaan. Se kilpaili sekä esteitä että koulua menestymättä kummassakaan kauhean hyvin. Rakenne Archipelagolla oli kyllä kohdallaan, ja oletettavasti juuri sen takia se pääsikin juuri ja juuri kantakirjaan. Jälkeläismäärät tällä orilla jäivät kuitenkin pieniksi eivätkä sen varsatkaan ole keskivertoa kummempia olleet. Isänemänemä
Urban Legend oli melkein koko elämänsä yksityishevosena kilpaillen ahkerasti koulua omistajansa kanssa. Vanhemmiten Urban Legend astutettiin kaksi kertaa - toinen varsoista oli siis Inherit the Night, toinen puolestaan jäi omistajalle muistoksi rakkaasta tammasta.
Muumin emä
Rose of Cimarron on epäilemättä se, jota sopii syyttää orin kauheasta luonteesta. Rose of Cimarron nimittäin taisi itsekin olla melkoinen piru tammaksi, mitä ei kyllä uskoisi ainakaan ulkonäön perusteella - löytämissäni kuvissa kun kimo, pyöreä tamma laiduntaa niiin söpönä... Rose of Cimarronin tulinen luonne oli kyllä omiaan kilpakentille, ja GP-luokista se toikin useita pokaaleja kotiin. Menestyksekkään kilpauran jälkeen oli aika kokeilla siitostamman puuhia, joten tamma astuettiin kahdesti - kumpikin varsa oli luonteeltaan niin hirveä, että niihin kahteen jäi.
Emänisä
Lancelot du Lac oli kimo, suurikokoinen ori. Se kilpaili vaativia luokkia kouluratsastuksessa nuoren omistajansa kanssa, mutta ei pärjännyt mitenkään mainittavan hyvin. Saksassa ori ei saanut jalostuslupaa, mutta se myytiin Puolaan, jossa siitä tuli suosittukin siitosori yllättävän hyvillä jälkeläisillä. Emänisänisä
Saxon oli Britanniaan kuuluisalle kouluratsastajalle myyty komea holsteinori. Omistajansa kanssa Saxon kilpaili todella hyvin menestyen GP:tä kansainvälisilläkin areenoilla. Kun kilpaura oli ohi, myytiin hevonen takaisin Saksaan siitoskäyttöön, jossa se on saanut useita kouluareenoilla kivasti pärjänneitä jälkeläisiä. Emänisänemä
Taleteller oli Gestüt Regenin pitkäaikainen siitostamma. Taletellerillä oli todella hyvä rakenne ja hienot askellajit, joten siitä teetettiin useita varsoja koulupainotteisista oreista. Taleteller ei itse ole juurikaan kilpaillut, mutta sen jälkeläiset ovat puolestaan pärjänneet todella hyvin.
Emänemä
Navy Blue on aika tuntematon tapaus, se ei tietojeni mukaan pahemmin kilpaillut muutamaa starttia lukuunottamatta. Myös Rose of Cimarron oli tamman ainoa jälkeläinen. Tamma kuuluu olleen suurimman osan elämästään lähinnä harrastehevosena maalaistallilla eikä sitä käsittääkseni esim. koulutettu kauhean pitkälle. Emänemänisä
Sargasso on niin ikään vähän nobodympi tapaus. Ruunikko ori astui 3-vuotiaana muutaman tamman, mutta koska se ei osoittautunut miksikään jalostuskenttien kuninkaaksi, se ruunattiin pian ja myytiin perus harrastekäyttöön. Emänemänemä
Ambrette oli erään pienemmän saksalaisen puoliverikasvattajan siitostammoja. Ambrette kyllä kilpaili ihan kohtuullisella menestyksellä Vaativaa B:tä ja se aikoinaan kantakirjattiinkin III-palkinnolle. Jälkeläisiä tammalla on varsin monta, mutta tietääkseni niistä yhdelläkään ei ollut kapasiteettia nousta kunnon kilpahevoseksi.
Jälkeläiset
1. ori
Indis Rocaille (e. Ophidiophobia)
2. ori
Indis Vico (e. Ophidiophobia)
3. tamma
Indis Prelude (e. Ophidiophobia)
4. ori
Indis Rhage (e. Duma Key)
Kilpailukalenteri
82 KRJ:n alaista sijoitusta
|
Pvm
|
Paikka
|
Luokka
|
Sijoitus
|
|
18.11.09
|
Västerby
|
Grand Prix
|
3/50
|
|
18.l1.09
|
Västerby
|
Grand Prix
|
6/50
|
|
18.l1.09
|
Västerby
|
Grand Prix
|
7/50
|
|
17.l1.09
|
Västerby
|
Grand Prix
|
1/50
|
|
16.l1.09
|
Västerby
|
Grand Prix
|
3/50
|
|
16.l1.09
|
Västerby
|
Grand Prix
|
1/50
|
|
15.l1.09
|
Västerby
|
Grand Prix
|
1/50
|
|
15.l1.09
|
Västerby
|
Grand Prix
|
2/50
|
|
15.l1.09
|
Västerby
|
Grand Prix
|
2/50
|
|
15.l1.09
|
Västerby
|
Grand Prix
|
3/50
|
|
15.l1.09
|
Västerby
|
Grand Prix
|
3/50
|
|
14.l1.09
|
Västerby
|
Grand Prix
|
2/50
|
|
14.l1.09
|
Västerby
|
Grand Prix
|
2/50
|
|
13.l1.09
|
Västerby
|
Grand Prix
|
1/50
|
|
13.l1.09
|
Västerby
|
Grand Prix
|
7/50
|
|
13.l1.09
|
Västerby
|
Grand Prix
|
2/50
|
|
13.l1.09
|
Västerby
|
Grand Prix
|
3/50
|
|
13.l1.09
|
Västerby
|
Grand Prix
|
1/50
|
|
13.l1.09
|
Västerby
|
Grand Prix
|
6/50
|
|
12.l1.09
|
Västerby
|
Grand Prix
|
7/50
|
|
12.l1.09
|
Västerby
|
Grand Prix
|
2/50
|
|
12.l1.09
|
Västerby
|
Grand Prix
|
3/50
|
|
10.l1.09
|
Kotisuo
|
Grand Prix
|
3/30
|
|
10.l1.09
|
Kotisuo
|
Grand Prix
|
3/30
|
|
08.l1.09
|
Kotisuo
|
Grand Prix
|
3/30
|
|
08.l1.09
|
Barrier Showjumpers
|
Grand Prix
|
5/30
|
|
08.l1.09
|
Barrier Showjumpers
|
Grand Prix
|
3/30
|
|
07.l1.09
|
Kotisuo
|
Grand Prix
|
5/30
|
|
07.l1.09
|
Kotisuo
|
Grand Prix
|
5/30
|
|
06.l1.09
|
Barrier Showjumpers
|
Grand Prix
|
3/30
|
|
06.l1.09
|
Kotisuo
|
Grand Prix
|
5/30
|
|
05.l1.09
|
Devilish Dressagemasters
|
Grand Prix
|
2/30
|
|
05.l1.09
|
Devilish Dressagemasters
|
Grand Prix
|
1/30
|
|
05.l1.09
|
Forwice
|
Grand Prix
|
1/30
|
|
04.l1.09
|
Devilish Dressagemasters
|
Grand Prix
|
4/30
|
|
04.l1.09
|
Devilish Dressagemasters
|
Grand Prix
|
3/30
|
|
04.l1.09
|
Barrier Showjumpers
|
Grand Prix
|
5/30
|
|
04.l1.09
|
Forwice
|
Grand Prix
|
2/30
|
|
04.l1.09
|
Forwice
|
Grand Prix
|
4/30
|
|
03.l1.09
|
Devilish Dressagemasters
|
Grand Prix
|
3/30
|
|
03.l1.09
|
Forwice
|
Grand Prix
|
5/30
|
|
02.l1.09
|
Devilish Dressagemasters
|
Grand Prix
|
5/30
|
|
02.l1.09
|
Devilish Dressagemasters
|
Grand Prix
|
1/30
|
|
02.l1.09
|
Forwice
|
Grand Prix
|
1/30
|
|
02.l1.09
|
Forwice
|
Grand Prix
|
4/30
|
|
01.l1.09
|
Devilish Dressagemasters
|
Grand Prix
|
3/30
|
|
01.l1.09
|
Devilish Dressagemasters
|
Grand Prix
|
3/30
|
|
30.10.09
|
Wimbledon
|
Grand Prix
|
6/40
|
|
29.10.09
|
Wimbledon
|
Grand Prix
|
3/40
|
|
26.10.09
|
D'Aum
|
Grand Prix
|
9/100
|
|
26.10.09
|
D'Aum
|
Grand Prix
|
2/100
|
|
26.10.09
|
D'Aum
|
Grand Prix
|
2/100
|
|
24.10.09
|
D'Aum
|
Grand Prix
|
8/100
|
|
17.10.09
|
Kotisuo
|
Vaativa A
|
6/50
|
|
15.10.09
|
Avuton
|
Vaativa A
|
2/30
|
|
15.10.09
|
Kotisuo
|
Vaativa B
|
4/50
|
|
14.10.09
|
Faxon Sporhorses
|
Vaativa A
|
2/25
|
|
14.10.09
|
Faxon Sporhorses
|
Vaativa A
|
1/26
|
|
14.10.09
|
Nonehood
|
Vaativa A
|
6/50
|
|
13.10.09
|
Mörkövaara
|
Vaativa A
|
2/50
|
|
12.10.09
|
Nonehood
|
Vaativa A
|
7/50
|
|
12.10.09
|
Faxon Sporthorses
|
Vaativa A
|
3/28
|
|
11.10.09
|
Nonehood
|
Vaativa B
|
7/50
|
|
10.10.09
|
Nonehood
|
Vaativa A
|
2/50
|
|
09.10.09
|
Nonehood
|
Vaativa A
|
3/50
|
|
04.10.09
|
Etulinjan Suomenhevoset
|
Vaativa A
|
6/40
|
|
03.10.09
|
Etulinjan Suomenhevoset
|
Vaativa B
|
5/40
|
|
02.10.09
|
Etulinjan Suomenhevoset
|
Vaativa B
|
3/40
|
|
01.10.09
|
Etulinjan Suomenhevoset
|
Vaativa A
|
1/40
|
|
01.10.09
|
Biutu
|
Vaativa B
|
5/74
|
|
04.08.09
|
Mörkövaara
|
Helppo B
|
6/60
|
|
04.08.09
|
Mörkövaara
|
Helppo A
|
4/60
|
|
29.07.09
|
Sarkasmi
|
Helppo B
|
7/100
|
|
23.07.09
|
Heathland
|
Helppo A
|
1/45
|
|
22.07.09
|
Baya Dressage
|
Helppo B
|
6/60
|
|
20.07.09
|
Gräslund
|
Helppo A
|
5/30
|
|
18.07.09
|
Gräslund
|
Helppo B
|
4/30
|
|
18.07.09
|
Gräslund
|
Helppo A
|
4/30
|
|
15.07.09
|
Sarkasmi
|
Helppo B
|
9/100
|
|
15.07.09
|
Baya Dressage
|
Helppo B
|
5/60
|
|
15.07.09
|
Barrier Stall KRJ Cup
|
Helppo A
|
38/389
|
|
05.07.09
|
Virt. Lusitanoyhdistys
|
Helppo A
|
6/40
|
|
Päiväkirja
15.01.2010: Jes, vihdoinkin pitkäaikainen haaveeni on toteutunut - nimittäin nyt tallissa seisoo ikioma kasvatti, jonka isänä on Muumi! Eikä ihan mikä tahansa kasvatti olekaan, vaan ehdottomasti yksi tähän mennessä lupaavimmista Indisissä syntyneistä varsoista :) Joulukuussa valon näki ensimmäistä kertaa komea holsteinorivarsa Indis Rhage, josta odotan suuria. Rhagen emänä on oman tallin Duma Key, joka ei ihan turha tamma ole sekään - Duma on tuota pikaa VIR MVA Ch ja kilpailuistakin on kertynyt kivaan tahtiin sijoituksia. Joten tällaisella sukupuulla odotusten sietääkin olla korkealla :)
Asiassa on vain yksi huono puoli - Rhage nimittäin tuntuu perineen isänsä kerta kaikkisen kammottavan luonteen. (Tälläkin hetkellä minulla on muutama kipeä mustelma kärsivarressa ja reidessä.) No, siinä missä Muumi tuli meille jo aikapoikana eikä sen pääkoppaan enää saatu istutettua järjen ääntä, sopii toivoa että Rhage kasvaa vähän iisimmäksi tapaukseksi nyt kun voimme keskittyä tekemään siitä pehmoa ihan ensimmäisestä päivästä lähtien.
Muumille itselleen ei ole viime aikoina tapahtunut mitään maata mullistavia asioita. VRL:n tauosta johtuen Muumi ei ole nähnyt kilpakenttiä - eikä se kyllä varmaankaan muutenkaan olisi, sillä oikeastaan orin kisaura on jo takana päin. Laatiksistakaan ei ole samaisesta syystä tullut tuloksia, joita edelleen jännitetään kovasti :) Muumin kaikista terävin kunto onkin päässyt hieman rapistumaan ja minusta tuntuu, että ori on jopa vähän pyöristynyt, mutta nämä seikat eivät ainakaan ole vaikuttaneet hevosen luonteeseen kerrassaan mitenkään. Muumi jaksaa yhä jatkaa tallityöntekijöidemme syömistä.
28.11.2009: Muumi-poitsunen on toivottavasti lähiaikoina saamassa vähän täytettä palkintokaappiin, sillä olen ilmoittanut orin sekä marraskuun YLA-tilaisuuteen että joulukuun KRJ-laatikseen. Tavoitteena on YLA:sta ainakin kakkospalkinto, KRJ:stä ykkönen olisi mahtava! Odotan tuloksia kuitenkin hieman epäileväisenä, sillä Muumi on valitettavasti edelleen luonteeltaan aivan kauhea, ja luulen että jos se päättää tappaa laatistuomarit, ei siitä saa ainakaan plussapisteitä... Täytyy varmaan huumata se ennen kemuja tai jotain. (Vitsi vitsi!)
Lisäksi poju pääsee joulukuussa taas kisaamaan, sillä ilmoitin sen KRJ-cupiin. Muumi näyttäytyy kahdessa luokassa: Kür Grand Prixissa sekä Grand Prix Specialissa, joiden ohjelmia taon päähäni jo kovaa kyytiä. (Oikeasti, ihmeellistä miten minulla on VIELÄKIN uskoamttomia vaikeuksia oppia kouluohjelmat, vaikka olen niitä ratsastellut jo aika monta vuotta! Noh, kun pää on laho niin ei sille kauheasti mitään mahda :() Lisäksi uskoisin, että Indisin kouluhevoset saavat kohta kaikki tarpeellisen määrän sijoituksia kasaan, jolloin voisin ottaa takaisin kisoja kiertelemään muutaman vanhan konkarin, joilla on ollut ikävä kilparadoille. Muumi on yksi näistä, mutta vaikka ori itse tuntuu haikailevan koulukisoihin, täytyy kyllä myöntää etten minä puolestani ole haikaillut ollenkaan niitä kisoja edeltäviä hoitamistappeluita Muumin kanssa... Elättelen edelleen toiveita, että kaakki oppii käyttäytymään jonakin päivänä! Mutta se kyllä taitaa olla turha toivo.
Valmennukset
07.07.2009 Ropsin kouluvalmennus, He A
Voisinko sanoa, että Muumi on yksi näyttävimmistä ja upeimmista hevosista, joita olen nyt vähäänaikaan nähnyt, jossei omia oteta mukaan. Heti alusta asti se otti tilan haltuunsa ja kaikki samaa aikaa maneesin toisella puolella olevat poniratsastajat kääntyivät katsomaan sitä. Ori oli upea näky. Huomasin myös heti alusta lähtien, miten miellyttävä se oli ratsastaa ja kuinka kuuliaisesti se toteutti kaiken mitä siltä keksit pyytää. Ainut juttu, mikä orissa on, että muodossa sen pää nousee toisinaan turhan korkealle, luotiviivan yläpuolelle. Toinen juttu, mikä häiritsi oleellisesti valmennusta oli, että maneesin toisessa päädyssä sattui olemaan ori, jonka kanssa Muumi meinasi ruveta ottamaan matsia, mutta sekin loppui siihen kun pyysin ratsuttajaa menemään orin kanssa kentälle tämän kerran. Kunnialla suoritetun ja nätin alkuveryttelyn jälkeen ajattelin aloittaa siirtymiset. Aloitimme kaikista helpoimmilla siirtymisillä, ihan perus käynti-ravi ja ravi-laukka siirtymisillä, jotka tosin olivat ihan liian helppoja teidän sopusointuisalle yhteistyöllenne. Vaikeutin hommaa ottamalla pysähtymisestä ravi- ja laukkasiirtymiset. Ihan vaikeimpana otettiin peruutuksesta ravi- ja laukkasiirtymiset. Ainut juttu mihin kiinnittäisin erityistä huomiota, olisivat siirtymisten sulavuudet. Aloitatte siirtymiset usein turhan liian töksähtävästi (ori on hurjan herkkä) ja ne loppuvat toisinaan turhan liian laimeasti, ero ei ole selkeä. Koska pienen hiomisen jälkeen siirtymisissä ei ollut enää probleemaa, otimme lopputunnista vielä täyskäännöksiä. Ne menivät muuten puhtaasti, mutta Muumi saisi vielä tarkemmin kääntyä etujalkojensa ympäri.
06.07.2009 Wetchedin kouluvalmennus, He A
Muumin valoittava persoona teki minuun heti vaikutuksen. Normaalin oloinen oripoika käyttäytyi kuin mikäkin herrasmies eikä hermostunut uusista hevosista tai ympäristöstä. Muumi lämpeni alkuveryttelyssä nopeasti ja innostui näyttämään korkeimpia askeliaan heti alkukättelyssä. Orista suorastaan paistoin esittämisenhalu. Kaula kaartui nopeasti, mutta meno oli muuten jäykkä. Otimmekin tunnin aiheeksi asettamisen kaariurien ja pohkeenväistön lisäksi. Jo lämmittelyssä keskityimme asettamiseen mikä tuotti Muumille hankaaluksia. Sen oli vaikea oivaltaa jutun ideaa, mutta pikkuhiljaa kaula alkoi taipua ihan luonnostaan kun lihaksisto lämpeni. Kaarevat urat olivat Muumille helppo nakki, vaikka aluksi turha energia hankaloitti suorituksia. Pohkeenväistöissä ei ollut valittamista, Muumi vaikutti aika väsyneeltäkin lopputunnista, jonne väistöt oli jätetty.
06.07.2009 nican kouluvalmennus, He A
Joka kerta kun Muumia tulee valmentamaan niin siitä oppii yhä enemmän ja enemmän. Tällä kertaa ottaisin teidän tiukkaan siirtymissyyniin, siitä pitäisin huolen. Annoin teidän verrytellä ihan vapaasti käynnissä, ravissa ja vähän laukassakin ja vasta sitten aloitimme työskentelyn. Huomauttelin taas istunnastasi. Piti olla rento ja mukautua hevosen liikkeisiin. Kävin pidentämässä jalustimiasikin reiällä, jotta sain sinut istumaan syvemmälle koulupenkkiin.
Käynti oli sujuvaa. Askel oli pitkää ja matkaavoittavaa ja Muumi kulki hyvässä muodossa kuunnellen tarkkaavaisesti apujasi. Lähdimme tekemään yksinkertaista pohkeenväistöä keskihalkaisijalta vuorotellen molempiin suuntiin. Oikea suunta oli Muumille ilmeisesti helpompi, sillä se näytti tulevan pelkällä painolla. Vasemmalle sait jo vähän käyttää johtavaa ohjaakin. Kun väistöt onnistuivat reippaasti käynnissä aloitte tekemään niitä ravissa. Tahtia piti vähän hidastaa, ei Muumilla saanut olla kiire mihinkään kun piti keskittyä laittamaan jalkaa ristiin.
Väistöjen jälkeen vähän huilausta ja sitten laukkatyöskentelyä. Laukkaympyröitä ulospäin asetettuna ja sen jälkeen asetus tavallisesti sisäänpäin ja reippaammin eteenpäin. Sitten vähän ympyrän pienentämistä ja suurentamista. Tietenkin molempiin suuntiin. Jälleen pieni lepotauko ja sen jälkeen tarkkaa siirtmisharjoittelua.
Omaksi ilokseni huomasin, että kehitystä oli tullut. Siirtymiset eivät olleet vain notkahduksia askellajista toiseen, vaan Muumi todellakin ajatteli jalkojensa paikkoja ja omaa vauhtiaan. Ratsastaja auttoi hevosta parhain tavoin ja kaikki sujui hyvin. Otimme siirtymiset aina kymmenen askeleen välein. Se alkoi sujua vähän sitä työstettyämme ja annoin teille luvan loppuverrytellä. Upeaa työskentelyä, sen tässä pystyy vain sanomaan.
05.07.2009 nican kouluvalmennus, He A
Toinen kerta kun pääsin vierailemaan Muumia valmentamassa. Nyt tiesin jo valmiiksi pysyä hieman kauempana, jotta en saisi vahingossakaan hampaanjälkiä käsivarteeni, kun kävin tervehtimässä teitä alkuverryttelyjen jälkeen ja kyselemässä vähän teidän edistymisestänne. Oli mukava kuuulla, että Muumi liikkui jo rempseämmin.
Aloitimme tälläkertaa suoraan ravissa. Tehtävänä oli tehdä voltit kulmiin ja sitten kaarevaa uraa pitkille sivuille. Lyhyille sivuille sitten tahdikas pysähdys ainakin neljäksi sekunniksi ja sitten taas ravissa liikkeelle. Tehtävät onnistuivat mallikkaasti. Cirith oli jo 'tekemättömämpi' satulassa, kuten olin toivonutkin. Turhaa hösläämistä ei kaivattu, eikä nuorten hevosten kanssa pitänyt tehdä mitään ylimääräistä, jotta nuorikkoa ei saanut aivan sekaisin.
Jatkoimme tehtävää molempiin suuntiin ja sitten siirryimme kokeilemaan vähän lisäyksiä askellajeihin. Halusin kunnollisia lisäyksiä, joten teimme niitä todella huolella emmekä jättäneet asiaa yhteen tai kahteen kertaan. Toistimme asioita monta kertaa, mutta pidimme silti huolen, että Muumilla oli hauskaa, eikä asiasta tullut täyttä pakkopullaa.
Välikäyntien jälkeen vähän lisää laukkatyöskentelyä. Tälläkertaa kokoamista ja laukan tahdin hidastamista. Se sujui hyvin, olin erittäin tyytyiväinen työskentelyyn ja etenkin siihen, miten paljon Muumi oli oikeasti edistynyt. Saatain vain odottaa seuraavaa valemennuskertaa.
04.07.2009 nican kouluvalmennus, He A
Minulta pyydettiin yksityisvalmennusta Muumi nimiselle orille. Nimi jo kuulosti erittäin mukavalta, joten en laittanut asiaan edes huutomerkkiä mielessäni.
Saavuinkin sitten Indis Villainsiin ja näin hevosen verryttelemässä kentällä. Komeat liikkeet, sen kerkesin todeta ennen kuin menin kentälle ja pyysin teitä luokseni. Kyselin vähän itse valmennettavasta herrasta ja sain tietää muutamia mielenkiintoisia faktoja. Ensimmäinen oli "Älä tule liian lähelle." Tokitoki, kättäni ojentaessa orin korvat painuivat luimuun ja otin neuvon mielelläni vastaan.
Pyysin teitä sitten aloittamaan työskentelyn käynnissä. Kun kyseessä oli nuori hevonen, ei minun puolestani sitä tarvinnut yrittää koulia yli sen oman tason. Emme siis tekisi mitään hankalaa, sillä enhän minäkään tuntenut vielä koko hevosta!
Katselin hetken, kun työskentelitte käynnissä. Pyrit ratsastajana vaikuttamaan hevoseen hyvin voimakkaasti, mikä tietenkin osittain sai nuoren hevosen hätääntymään, vaikka se tekikin kaikkensa eteesi. Kaikki piti saada läpi nopeasti, heti. Se ei ehkä kuitenkaan ollut ehkä juuri se, miten Muumin kanssa työskennellessä piti ajatella. Pyysin ratsastajaa rentoutumaan ja päästämään sisäohjan vapaaksi. Kehotin hakemaan tuntuman hevoseen ulkoavuilla ja ulko-ohjan kunnollisella tuella. Samalla Muumi suoristui melkoisesti, mikä auttoi sitä kantamaan itseään paljon paremmin.
Pyysin teitä myös tekemään mahdollisimman paljon taivutuksia ja ympyröitä vain pelkillä paino- ja pohjeavuilla. Ohjat saivat minun puolestani olla täysin käyttämättömät, kunhan Muumi sai ulko-ohjalta hyvän tuen.
Hienoa, työskentely alkoi näyttää jo melko mallikkaalta minun silmääni. Muumi liikkui peräänannossa ja takapää työskenteli aktiivisesti. Annoin suostumukseni raviin siirtymiselle.
Komea ravi. Vaikka Muumi ei liikkunut vauhdikkaasti sen askel oli mahdottoman lennokasta ja sulavaa. Jatkoimme työskentelyä ympyrällä harjoitusravissa. Ensin vasempaan kierrokseen. Ulko-ohjan tuki säilyi ja sisäohja oli löysempi kuin tavallisesti, asetus tapahtui painolla ja pohkeilla, nyt ei haitannut jos päätä ei ollut vangittu sisäänpäin mutkalle. Muumi saatiin rennoksi ja eteenpäinpyrkiväksi, eikä se jäänyt tassuttelemaan paikoilleen. Välillä pyysin sinua ottamaan sisäohjaakin hieman tiukemmaksi ja asettamaan Muumia ulospäin. Välillä pyysin taas väistättämään takapäätä ympyräuran ulkopuolelle. Teimme tätä molempiin suuntiin kolmisen kertaa. Sitten pidimme pienen tauon.
Jatkoimme käyntien jälkeen laukkatehtävillä. Muumi esitti hyvää laukkaa koko ajan, siinä ei ollut mitään moittimista. Pyysin teitä treenaamaan tasapainoisuutta ja etenkin siirtymisiä. Niistäkin piti askellajin tapaan saada sulavia ja eleettömiä. Etenitte tunnin aikana melko paljon, mutta seuraavaksi kerraksi teillä on ainakin harjoiteltavaa.
Lopetimme tunnin vapaisiin loppuraveihin ja käynteihin.
04.07.2009 Puuha-Annin kouluvalmennus, He A
Tein jo alkuun havainnon, että tämä parivaljakko toimisi hyvin yhdessä. Näihän se menikin. Aluksi lämmitteltiin helpoilla ja tutuilla harjoituksilla; erilaisia ratoja harjoitusravissa, temponlisäyksiä ja pääty-ympyröitä laukassa. Temponlisäyksissä ori alkoi heräillä ja keskittyä tarkemmin. Pikkuhiljaa lähdettiin tekemään enemmän ajattelua tarvitsevia harjoituksia. Aloitettiin lisätyllä ravilla, ja tämä löytyikin nopeasti. Suoritettiin muutamia ratoja ja Muumi kuunteli apujasi loistavasti! Tämän jälkeen tehtiin jälleen hieman helpompaa; pohkeenväistöjä ja pääty-ympyröitä. Ori jaksoi keskittyä täysillä jatkuvasti. Sitten kokeiltiin hieman vastalaukkaa. Sitä sai hetken aikaa hakea, mutta kun se löytyi, sujui se kertakaikkisen mallikkaasti. Lopuksi otettiin rauhalliset loppukäynnit, puolitoista tuntia vierähtikin hurjan nopeasti. Täytyy myöntää, etten ole ikinä aikaisemmin nähnyt näin kuuliaista ja keskittymiskykyistä ratsua. Näytti todellakin siltä, että hevonen toimi ajatuksen voimalla.
04.07.2009 danin kouluvalmennus, He A
Tämä musta hevonen tyylitelty ratsastaja selässään on yksi ainakin ulkonäöllisesti upeimpia ratsukoita, mitä Dani on eläissään nähnyt. Käytöksessäkään ei ollut valittamista, kun jo alkuverryttelyssä kunnon kuolaintuelle päästessään se lupsahti lähes automaattisesti peräänantoon, ja alkuverryttelyn työskentely oli lähes kuin vaaleanpunaisilla pilvillä tanssimista. Tunnin aikana halusin keskittyä oriin takapäähän, ja työstimme sitä huolellisen, kevyen ympyrällä taivuttelun ja herättelyn jälkeen temponvaihteluilla sekä siirtymisillä - Muumin rennon letkeä peräänanto nousi varsin näyttäväksi, mutta lisäyksiin päästessä se meinasi nousta kuolaimelta lentoon. Palasimme taivuttelutehtävään, jossa cirith sai keskittyä pitämään kätensä tämän herkän nelijalkaisen kanssa ehdottoman hiljaa ja tasaisina, minkä onnistuessa ori saatiin takaisin kaivattuun muotoon. Lopputunnin aiheet pidettiin melko yksinkertaisina, mutta pitäydyimme hiomaan niitä askel askeleelta kohti täydellisyyttä. Valmennus sujui todella mainiosti osaltanne, enkä kotiläksyksi ole antamassa muuta kuin sen varmasti tasaisen tuntuman löytämistä näinkin herkällä hevosella.
04.07.2009 jarrow.:n kouluvalmennus, He A
Suoraansanoen kun astelitte Voltairen kanssa kentälle, katselimme tallimestarin kanssa miten pahaenteiseltä ori vaikutti. Se riepotteli päätään ja ei halunnut pysyä paikallaan. Tarinat jotka roy oli kertonut piti todellakin paikkansa, hän kun on käynyt Indisissä monesti katselemassa Muumia. Kuitenkin kun annoin teidän lämmitellä rauhassa, huomasin miten hienosti pystyit kokoamaan Muumin allasi ja kun aloin antaa käskyjä mitä teidän kuului tehdä niin orihan suorastaan tanssi cirithin alla! Hämmästyin koska en olisi uskonut että villivikuri kuten Muumi käyttäytyisi noinkin hyvin. Kokonaisesti niin valmennus sujui aivan loistavasti, vaikka tasona oli vain helppo A niin uskon että Muumi pääsee vielä pitkälle. Kymppi plus suoritus!