ETUSIVU TALLISTA HEVOSET KASVATUS TOIMINTA MUUTA

Sirenspell PB:n päiväkirja


18.06.2010
Sipulin näyttelyura on käynnistynyt varsin mallikkaasti! Meillä Indis Villainsissa 7.5. pidetyissä NJ-näyttelyissä tamma oli LKV1, BIS1 ja sai siis MVA-sertin, aivan mahtavaa :) Muista näyttelyistä ei tätä kirjoittaessani ole vielä BIS-tuloksia tullut, mutta edelleen näyttää lupaavalta - yksissä näyttelyissä Sipuli on ehdolla irtoSERTille. Lisäksi tammaa on ilmoitettu varsin runsaasti tuleviin näyttelyihin, joten parin kuukauden sisällähän tässä nähdään, onko tammalla mahdollisuuksia arvonimille.

Seuraavaa varsaakin on jo vähän kaavailtu. Suunnitelmissa on, että Sipulin seuraava jälkeläinen tulisi jäämään ihan meille kotitallille. Oreja onkin jo katseltu valmiiksi, mutta en ole vielä lopullista päätöstä tehnyt. Eiköhän sekin asia parin kuukauden sisällä selkene.


15.04.2010
Viime aikoina Sipuli on saanut ottaa vähän iisimmin - ensimmäisen varsan vieroituksen jälkeen tamma ei ole erityisen kovassa käytössä ollut. Vieroitettu varsa, Indis Saleisha, matkasi siis Master Warmbloodsiin, joka on varmasti loistava koti :) Tulevia varsoja emme ole vielä juurikaan suunnitelleet, sillä toiveenani olisi saada Sipulille jonkinlaista meriittiä ennen seuraavaa astutusta. Aionkin viedä tamman NJ-näyttelyihin katselemaan meininkiä kunhan saamme sen taas edustavaan kuntoon - äitiyslomailu on tuonut Sipulille hieman ylimääräisiä senttejä...

Tamman ratsastus on kuitenkin aloitettu taas, ja etenemme oikein hyvin. Ohjelmaan on kuulunut paljon pitkiä kävelylenkkejä ja kiipeilyä, jotta lihakset ja peruskunto taas vahvistuisivat. Muutamia koulutreenejäkin on vedetty, eikä tamman ratsastettavuus tunnu miksikään muuttuneen pitkän tauon aikana - pikemminkin Sipuli on itsekin innoissaan päästessään taas töihin. Suunnitelmissa on käväistä muutamissa villeissä koulukilpailuissa, saa nähdä miten Sipuli niissä tulee pärjäämään.


01.02.2010
Sipuli varsoi muutama päivä sitten, 27. tammikuuta, ensimmäisen varsansa! Kaunis rautias tammavarsa sieltä tuli, ja nimeksi päätimme antaa Indis Saleisha. Varsan isäksi valitsimme Evergreyn upean värisen voikon kouluoriin Harakiri SIN:n. Saleisha vaikuttaa oikein uteliaalta ja pirteältä hevosenalulta, ja jäämmekin jännityksellä seuraamaan millainen tapaus siitä kehittyykään. Sipuli itse tuntuu olevan kovin rakastunut ensimmäiseen varsaansa, ja aivan luonteelleen vastaisesti on uhitellutkin muille hevosille, jotka ovat osoittaneet turhan suurta mielenkiintoa pienokaista kohtaan. Vaikka tamma onkin luonteeltaan aikaisemmin ollut varsoja kohtaan melkoisen hölmistynyt, on oman jälkikasvun saaminen ilmeisestikin saanut neidin toisiin aatoksiin.


20.11.2009
Kauheaa millä tahdilla aika vierähtää, Sipulinkin kilpaura alkaa jo olla hyvässä paketissa enkä ole vielä yhtään päiväkirjamerkintää ehtinyt kirjoittaa! Puolustaudun sillä, että tallilla on ollut kauheasti tekemistä kiireisinä kilpakausina. Sipulista on kehittynyt oikeastaan yksi lempihevosistani Indisissä, sillä en vain voi olla rakastamatta tamman hellyttävää luonnetta. Täytyy myöntää, että kun aloitimme kilpailemisen Sipulin kanssa, olin hyvin epäileväinen olisiko tammasta loppujen lopuksi kilpakentille ollenkaan nimenomaan luonteensa takia - mutta kuinka ollakaan, tyttö hoiti sijoitukset kotiin hienosti! Tässä sitä sitten ollaan, melkein 80 sijoitusta plakkarissa.

Tiiviin kisauransa ohella Sipuli ei ole vielä ehtinyt saattaa maailmaan yhtäkään varsaa, mutta nyt kun tammalla on vankka kilpakokemus takanaan, alkaa ensimmäinen astutuskin tulla ajankohtaiseksi. Haluaisin ehkä yrittää vielä kierrättää Sipulia näyttelyissä ennen siitoskäyttöön siirtymistä, mutta muuten kaikki alkaa tuota pikaa olla valmista siitostamman tehtäviä ajatellen. Tietenkin aion kiikuttaa lahjakkaan tamman myös KRJ:n laatikseen ja YLA:an, mutta ennen niitä täytyy tammalle saada vähän jälkeläisnäyttöjä. Olen jo vähän katsellut Sipulille oreja, mutta etsintä jatkuu edelleen - hakusessa olisi ehkä vähän harvinaisemmasta mutta laadukkaasta suvusta tuleva ori. Yritän valikoida tällä kertaa vähän luonteikkaamman tapauksen, sillä vaikka lahjakas kouluratsu Sipuli onkin, ei sen kanssa kisaaminen aina tamman luonteen vuoksi ole ollut kaikista helpointa.
  • virtuaalihevonen
  • Sipulin sivut
  • valmennukset