ETUSIVU TALLISTA HEVOSET KASVATUS TOIMINTA MUUTA

Tropica Soien valmennukset


10.01.2010 Safirin kouluvalmennus, GP
Olin myöhässä, joten olitte lämmitelleet jo pitkän aikaa kun saavuin maneesiin. Aloitimme siis heti työskentelyn. Soma vaikutti laiskalta ja ehkä hieman jäykältä, joten päätin että tänään treenaillaan perusasioita, ainakin aluksi. Aloitimme tekemällä voltteja ja kiemurauria. Aluksi Soman vauhti vain hiipui ja hiipui, mutta osasit hyvin kehottaa sitä liikkumaan eteenpäin. Kun sait sen liikkumaan kunnolla eteen, huomasin, ettei jäykkyydestä ollut tietoakaan, Soma ei vain liikkunut kunnolla. Mutta kohta se liikkuikin oikein hienosti muodossa ja pääsimme seuraavaan tehtävään. Nyt teitte avo- ja sulkutaivutuksia käynnissä ja ravissa. Lisäksi menitte välissä lisättyä ja koottua ravia. Avot ja sulut sujuivat hienosti, tosin Soma olisi voinut liikkua hieman aktiivisemmin eteen. Huomauttaessani asiasta korjasit sen nopeasti ja nyt näyttikin paremmalta. Koottu ravi sujui hienosti, mutta lisätyssä ravissa Soma ei oikein tahtonut venyä kunnolla ja lisäys meni hieman pieleen. Seuraavalla kerralla kuitenkin korjasit asian itse, eikä minun tarvinnut huomauttaa siitä. Seuraavaksi siirryimme laukkatyöskentelyyn, nyt tulitte aina lävistäjälle ja teitte laukanvaihdot joka toisella askeleella. Lyhyellä sivulla menitte vastalaukkaa. Soma meni oikein hienosti, tosin hieman laiskasti, joten kehotin sinua kannustamaan sitä enemmän eteen. Heti kun komensit sitä enemmän eteen, alkoi sujua paremmin. Kun olitte toistaneet tehtävän muutamaan kertaan, siirryimme piaffen ja passagen treenaamiseen. Soma meni ne oikein hienosti, heti kun onnistuit saamaan tempon sopivaksi. Lopuksi otimme vielä pohkeenväistöä ravissa ja koska tämä sujui hienosti, annoin teidän mennä loppuverryttelyn itsenäisesti. Valmennus meni hienosti, muista kiinnittää Somalla huomiota siihen että se liikkuu eteenpäin, jottei vauhti hidastu niin paljoa. Muuten teillä meni oikein hyvin. :)

19.11.2009 Carolinin kouluvalmennus, GP
Aloitimme Soman kanssa helpoilla harjoituksilla sillä se on vielä hyvin nuori. Ensin saitte verrytellä ravissa ja käynnissä avo- ja sulkutaivutuksia jotka sujuivat neidiltä kyllä ihan ongelmitta, mutta siitä saattoi huomata että se oli hieman pikainen ja pyysin sinua kokeilemaan niin että koittaisit pidättää sitä hieman enemmän, nyt Soma kulkikin jo nätisti taivutukset oikeaan kierrokseen. Vasemmassa kierroksessa se liikkui ehkä hieman tikittäen eikä venyttänyt askeltaan, siksi pyysinkin sinua ensin tekemään ympyröitä sekä kaarroksia. Hetken päästä Soma rupesi taipumaankin enmmän sekä se kulki nyt mukavan hyvin molemmat taivutukset mitä siltä vaadit. Kun pyysin sinua nostamaan laukan Soma ampaisikin täysillä eteen, mutta sait sen hyvin takaisin hallintaasi. Kun yritit uudelleen huomasin että tamma väisti sisäpohjettasi, koska sinulla ei ollut ulkopohjetta kunnolla kiinni hevosessa. Kun huomautin tästä korjasit todella hyvin virheesi ja sait Soman nostamaan nyt hyvin laukan sekä vaihdotkin sujuivat neidiltä ongelmitta.

31.10.2009 kuusnelonen.:n kouluvalmennus, alkeet
Soma olisi näitä vielä-koulutuksessa-olevia hevosia. Ratsastaja kuitenkin kertoi tamman vaativan valppautta ja tarmokasta ratsastusta. Tamma osaa jo paljon, muttei aina viitsi tehdä kaikkea aivan täydellisesti. Aloitimme tunnin erittäin helpolla harjoituksella. Ratsastimme kenttää ympäri ja asettaisimme hevosta inaksen verran ulos. Niin, että ulkosilmä ja -sierain näkyvät nippanappa. Tämä tehtäisiin myös kulmissa sekä harjoituksessa edettäisiin myös ympyröihin, eri ratsastusradanteihin, sekä eri askellajeihin. Pointtina on ulko-ohjan tuen treenaaminen niin ratsastajalle kuin hevosellekin. Soma oli heti alkuun erittäin hämmentynyt ja kummasteli lähes ryntäillä roikkuvaa sisäohjaa, jota tähän tarkoitukseen tarvittaisiin erittäin vähän. Myös pohkeilla olisi suuri merkitys tässä touhussa. Soma haki alussa paikkaansa pohkeiden ja ulko-ohjan välissä, eikä löytänytkään sitä ihan heti. Ratsastaja auttoi tammaa mahdollisimman paljon ja kun kenttä päästiin kunnialla muutaman kerran ympäri, käskin ratsukkoa kääntymään molemmissa päädyissä ympyrälle. Soma lähti selkeästi haparoimaan, eikä käsittänyt mitä häneltä vaadittiin. Pikkuhiljaa tamma alkoi tukeutua ulko-ohjaan ja harjoitus pääsi vihdoinkin kunnolla käyntiin. Nuori tamma innostui itsekin tajutessaan idean. Raviin siirtyessämme Soma ravasi rauhallista ja ryhdikästä ravia. Liike lähti enemmänkin ylös eikä eteen. Ympyrät alkoivat muotoutua ja siirryimme lopputunnista laukkaan muutaman ympyrän ajaksi. Soma oli erittäin rento ja näytti erittäin hyvältä. Tammalle teki varmasti hyvää tällainen erikoinen harjoitus.
  • virtuaalihevonen
  • päiväkirja
  • Soman sivut
  • © cirith 2009