|
|
Toiminta
Indis Villainsin päätarkoitus on toimia siittolana, jossa syntyy laadukkaita varsoja kilpakäyttöön. Toisaalta olemme kuitenkin myös aktiivinen
kilpatalli niin omien hevostemme kilpailuttamisen kuin kilpailujen järjestämisenkin osalta. Ei siis ole ollenkaan harvinaista, että Indisissä
järjestetään kilpailuja niin este- kuin kouluratsastuksessa harva se kuukausi. Pääsääntöisesti kilpailut ovat jaosten alaisia, mutta onpa meillä
nähty villejäkin kilpailuja.
Tarkoituksenamme on myös tarjota kilpahevosten omistajille
laadukkaita valmennuspalveluja, joten pyrimme saamaan tallille aina säännöllisesti vierailemaan kovatasoisia valmentajia keski-Euroopasta.
Valmennukset ovat lähinnä eri tasoisia koulu- ja estevalmennuksia, mutta myös ns. erikoisvalmennuksia järjestetään: esimerkkeinä tästä vaikkapa
nuorille hevosille tai vain tietyn rotuisille hevosille suunnattu valmennus. Valmennustoiminta ei tallillamme ole ollut aktiivista vielä
kauaakaan, mutta mikäli kysyntää on, olemme tulevaisuudessa suunnitelleet järjestettäväksi myös Indis Villainsin omaa valmennusrengasta.
Siitostoimintaamme tukemassa ovat myös erilaiset kasvatukseen liittyvät tapahtumat. Tallilla järjestetään mahdollisimman usein NJ:n alaisia
näyttelyitä kasvatusroduillemme avoimina. Lisäksi tulevaisuudessa tarkoituksena on järjestää mahdollisesti esimerkiksi erilaisia kasvattajapäiviä
tai kasvattikilpailuja, mutta vielä toistaiseksi tämä on vasta suunnitelmien asteella.
Indis Villainsin tilojen vuokraus?
Indis Villainsilla on käytössään erinomaiset puitteet kilpailujen järjestämistä varten: suuri aidattu ja valaistu hiekkakenttä, suuri ruohokenttä,
tilava maneesi sekä hieman pienempi valaisematon hiekkakenttä esimerkiksi verryttelyä varten. Estekilpailuja silmällä pitäen meillä on monipuolinen
estekalusto, ja maastoistamme löytyy myös kenttäkilpailuihinkin soveltuva maastoesterata. Mikäli haluaisit järjestää kilpailut hienoissa Toscanan
maisemissa ja haluaisit lainata Indisin puitteita, mailaa ihmeessä osoitteeseen indisvillains@gmail.com ja sovitaan asiasta tarkemmin! Huomaathan,
että meillä voi järjestää kuitenkin ainoastaan yksipäiväisiä kilpailuja ja näyttelyitä.
|
|
|