Karte Gewissen tuli meille toukokuussa 2006 kahden muun samanrotuisen hevosen - Fearghas Faust GER:n ja Friesenhexe GER:n kanssa. Tamma oli tullut Suomeen vain viikkoa ennen kuin ostin sen, ja sainkin sen suoraan maahantuojalta melko edullisesti ottaen huomioon tamman mukavan luonteen, kauniin rakenteen ja kyvyt erityisesti esteillä. Tämän hevosen hankkimista ei ole tarvinnut katua ollenkaan, sillä Evi on sopeutunut Yaven hevosten ja ihmisten keskuuteen aivan loistavasti eikä sen kanssa ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Evin kanssa tavoitteena onkin kierrellä estekilpailuja toivottavasti hyvällä menestyksellä ja siirtyä sitten siitospuuhiin. Evi on luonteeltaan kiltti ja seurallinen hevonen. Se on ihan perustapaus, ei mitenkään ääliömäisen kiltti, muttei missään tapauksessa vihainenkaan. Evi tykkää ihmisseurasta ja kaikenlaisesta puuhailusta ja sen voi huoleti antaa hoidettavaksi ensikertalaisillekin, sillä tamma kyllä varmasti pitää huolen omasta hoitajastaan. Evi on todella luotettava, sitä voisi harjata vaikka karsinan ovi apposen auki ilman että pistää edes riimua tamman päähän. Myönnettäkööt, että olen itse tehnyt muutaman kerran niin, vaikka se vähän vastuutonta saattaa ollakin... ;) Taluttaessa tamma seuraa kiltisti perässä kuin koulutettu koira enkä keksi mitään muutakaan tilannetta, jossa se ei käyttäytyisi hyvin ja esimerkillisesti. No jaa, vettä Evi vähän pelkää, mutta sen rauhoittelemiseen ei tarvita esimerkiksi pesun yhtetydessä mitään ihmeitä. Ratsastaessa Evi on kiltti ja kuuliainen, todella helppo ratsu kenelle tahansa. Se tekee aina parhaansa eikä hermostu, vaikka sen selässä olisi minkälainen aloittelija hyvänsä. Raippa kannattaa ottaa varmuuden vuoksi mukaan, sillä silloin tällöin Eviinkin iskee sellaisia päiviä jolloin tekisi mieli vain veltostua kokonaan. Esteillä tamma on todella luotettava ratsu - se pitää päänsä kylmänä, kuuntelee ratsastajaa herkeämättä ja ylittää esteet kauhistelematta. Edelleen Evi kuitenkin hieman vieroksuu vettä, joten vesiesteillä ratsastajan vain täytyy rauhallisesti ja päättäväisesti ratsastaa mokomaa kammotusta kohti. Kun ratsastaja on rauhallinen, ei Evikään katso tilanteessa olevan mitään säikyttävää. Maastoillessa tamma on samanlainen kuin kentällä - luotettava ja reipas. Vesilätäköt Evi kuitenkin visusti kiertää tai ylittää ne valtavalla loikalla. Jälkeläiset01. o. Rodeo Drive 54 (i. Fearghas Faust GER)02. t. Disneyland 54 (i. Fearghas Faust GER) 03. o. Rusty Nail 54 (i. Hugh The Hand) 04. o. Best of 54's (i. Fearghas Faust GER) Kuulumisia07.01.2007 - Olemme jättäneet kisakentät taaksemme, ainakin toistaiseksi, ja keskittyneet kiertämään näyttelyitä ja kasvattamaan virtuaalimaailman holsteinhevoskantaa. Kummallakin taholla on mennyt upeasti - tällä hetkellä Evillä on kaksi virallista MVA-sertiä sekä yksi irtoSERT ja Ch-arvonimihakemus onkin lähtenyt matkaan jo jokin aikaa sitten. Toivomme vielä yhtä sertiä, jospa tästä neidistä saataisiin vaikka ihan muotovalio :) Evin jälkeläiset ovat myös menneet hienosti kaupaksi, ja vanhin varsa Rodeo Drive 54 on sekin jo osoittanut menestystä NJ-kehissä nappaamalla varsaluokista kaksi irtoSERTiä. Kaiken tämän lisäksi olen vielä ilmoittanut Evin ERJ:n laatuarvosteluun, josta toivottavasti saadaan mahdollisimman hyvä palkinto mukaan!27.11.2006 - Evi on kilpaillut aktiivisesti menestyen upeasti, ja nyt alkaisikin suurin osa kisaurasta olla paketissa. Evi on kerännyt yli 40 sijoitusta, ja olen asiasta todella iloinen. Olemmekin ehdottomasti menossa ERJ:n laatuarvosteluun, jos tilaisuuksia nyt joskus tulee :) Myös näyttelyitä aiomme alkaa kiertää aktiivisesti muutaman sertin toivossa, ja jälkeläisiä on myös suunnitteilla. Tällä hetkellä Evi odottaakin toista varsaansa, joka on jo varattu Flash Stablesiin. Kilpailutulokset
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||