|
27.12.2006 Joulut on vietetty ja Yavessakin olisi pikku hiljaa tarkoitus palata arkirytmiin. Hoitajien sivut ovat vielä keskeneräiset, mutta suurempana missiona on hevosten luonnekuvauksien ja sukuselvityksien kirjoittaminen - minä kun olen vakaasti päättänyt, että ennen hoitajatoiminnan uudelleen käyntiin pyörähtämistä jokaisella hevosella pitää olla luonnekuvaus. Tänään sainkin Challe, Nicille ja Omenalle luonteet ja sukuselvitykset kirjoitettua sekä sukuselvityksen Alille, mutta vielä noita luonteettomia hevosia löytyy vähän liian monta. Joululoman aikana on kuitenkin tarkoitus saada kaikille luonteet ja sukuselvitykset sekä pyöräyttää hoitajatoimnta uudestaan käyntiin. Ja ai niin, KRJ-laatuarvostelusta on tullut tuloksia: Ransu pääsi II-palkinnolle ja Friida odotetulle III-palkinnolle. Olemme kumpaankin palkintoon tyytyväisiä, joskin Ransun kanssa yritämme varmasti vielä myöhemmällä iällä käydä nostamassa palkinto ykköseen. Mutta toistaiseksi oikein hyvä näin.
23.12.2006 Pistin etusivulle joulukortin sekä kävin toivottamassa hyvää joulua ihmisille, jotka omistavat jonkun meidän kasvattimme (siinä tapauksessa että sivuilla oli vieraskirja tai sivut toimivat) sekä muutamalle muulle kivalle tallille :) Hyvää joulua ja onnellista uuttavuotta 2007 kaikille kävijöille!
21.12.2006 Ulkoasu on saatu vaihdettua hevosten sivuille loppuun, enää muutama tallin sivuista sekä vieraskirja. Olen päivittänyt hevosten kisakalentereita, ja hienoihin suorituksiin ovat monet hevosistamme yltäneet :) Fausti ja Evi matkaavat tammikuun ERJ-laatuarvosteluun, Nata puolestaan pyritään ilmoittamaan siitä seuraavaan. Koulupuolella Ransu ja Friida odottavat arviota KRJ-laatuarvostelusta. Tänään meille saapui myös uusi hevonen - aivan mielettömän suvun omistava fwb-ori Nelda's Nobleman. "Otto" vaikuttaa hyvin järkevältä pojalta ja odotukset sen kohdalla ovat suuret!
09.12.2006 Olen vaihtanut ulkoasua hevosten sivuille ja piakkoin alkaa olla valmista - enää kahdeksan hevosta vanhassa ulkoasussa. Sitten vielä loput tallin sivut... Tein hevoset-sivulle uuden listauksen, kyllä siinä kestikin päästä siitä vanhasta eroon. Kasvatteja on kaupiteltu ja niin edelleen, kaikkea melko tavallista.
23.11.2006 Olen kyllä joka päivä jotakin tehnyt - pääasiassa vaihtanut ulkoasua - mutta en ole muistanut kirjoitella tänne. Tänään on yhtä lailla vaihdettu ulkoasua, mutta joulukuulle tuli myös suunniteltua muutamia astutuksia, ja näillä näkymin meillä tuleekin syntymään monta pienokaista joulun tienoilla. Penni astutetaan upeasukuisella trakehnerorilla Cassini Norella, joka on kilpaillut esteillä. Tästä varsasta odotamme hyvin paljon, ja jos sille ei löydy ehdottoman sopivaa kotia, se jää meille :) Dess astutetaan omalla kasvatillamme Fifty-54:llä, ja tämä varsa on yhtä lailla hyvin mielenkiintoinen. Lisäksi Tomaatti astutetaan Nikolla ja Evi Faustilla. Muita uutisia ei tällä kerralla olekaan, paitsi että meillä järjestetään joulukuussa NJ-näyttelyt. Yritän saada tämän ulkoasun joskus vaihdettua loppuun ja niin edelleen.
12.11.2006 Uusi ulkoasu. Tämän kertaiset päivitykset jäävätkin sen vaihtamiseen, mutta lähiaikoina tulossa paljon muutakin kerrottavaa :)
11.10.2006 En ole ehtinyt tehdä mitään järin ihmeellistä. Kisoista on tullut jo vähän aikaa sitten tulokset, ja tänään väsäilin uusia kutsuja ja mailasin niitä jaoksille. Toivon mukaan meillä pian järjestetään jälleen ERJ:n alaiset estekisat, KRJ:n alaiset koulukisat sekä myös NJ:n alaiset näyttelyt. Hoitajat ovat kirjoitelleet kiitettävästi tarinoita, josta suurkiitos heille, mutta valitettavasti en vielä tänään ehtinyt niitä kommentoida. Yritän taas viimeistään viikonloppuna saada kaikki hoidettua, toivottavasti aikaisemminkin.
07.10.2006 Kommentoin hoitajien tarinoita melko paljon, enää neljä tarinaa jäi odottamaan kommentointia, ja nekin hoidan huomenna. Beku ja Niko jäivät myöskin ilman hoitajia, mutta toivotaan niidenkin löytävän omansa pian. Muuta ihmeellistä ei oikeastaan ole tapahtunut, hevosilla on kisattu, uusia astutuksia hieman suunniteltu ja niin edelleen. Marras-joulukuuksi pitäisi olla tulossa ainakin holsteinvarsoja muutama.
05.10.2006 Kiireiden takia Yavea on päivitelty nyt viikon aikana vähän heikonlaisesti, mutta kyllä se tästä. Tänään kommentoin hoitajien tarinoita sen verran kuin ehdin, huomenna taas lisää. Kilpailuista en ole vielä ehtinyt arpoa tuloksia, mutta luultavasti sekin asia hoituu huomenissa.
28.09.2006 Talli oli noin viikon epäaktiivisemmalla päivittelyllä IRL kiireiden takia, mutta nyt on kaikki kokeet ja shoppailut ja muut saatu vähäksi aikaa hoidettua pois alta ja aikaa riittää Yavellekin enemmän ;) Tänään meille tuli jälleen uusi hevonen, estepainotteinen nuori holsteintamma Dohle-Nonstop eli tuttavallisemmin Nukke. Nuken kanssa aloitetaan valmentautuminen ja kilpaileminen heti. Hoitajien tarinoita en vielä tänään ehtinyt kommentoida, josta olen kovasti pahoillani, mutta yritän saada kaikki tarinat hoidettua viikonlopun aikana.
22.09.2006 Meille muutti uusi hevonen, pitkään himoitsemani englantilainen täysiveritamma Tons of Tomatoes xx. "Tomaatti" on nuorempana ollut laukkaratsuna upealla menestyksellä juosten rahaa päälle satatuhatta dollaria, mutta nyt se on ollut jo useamman vuoden ratsastuskäytössä. Entisellä omistajallaan Kirsillä Tomaatista leivottiin kenttäratsua, ja meillä olisi tarkoitus jatkaa kilpailemista. Tomaatti on ensimmäinen täykkärini ikinä, ja hyvin suurella mielenkiinnolla odotamme, mitä neidistä vielä tulee. Muuten meille ei kuulu sen ihmeempiä, muutama päivä sitten menivät viimeisimmätkin vapaat hoitohevoset (tosin nyt on taas yksi hevonen ilman hoitajaa, joka on tietenkin Tomaatti) ja olen joka päivä yrittänyt vähän hoitotarinoita kommentoida, vaikka flunssa aika paljon koneellaoloaikaa verottaakin. Tänään lähetin myös nipun anomuksia KRJ:lle, ERJ:lle ja KeRJ:lle, joten toivottavasti meillä pian kisataan näissä lajeissa.
19.09.2006 Hoitajien juttuja jälleen. Olen melko yllättynyt, sillä tallin hevosista enää kaksi on ilman hoitajaa! :) Toivottavasti niillekin sitten saadaan hoitajat piakkoin.
18.09.2006 Olemme saaneet paljon uusia hoitajia, josta olen hyvin iloinen. Tämän päivän päivitykset ovatkin lähinnä liittyneet hoitajiin - tarinoita on kommentoitu, tallipäiväkirjaa kirjoitettu ja niin edelleen, mutta valitettavasti kyseisiä päivityksiä eivät muut kuin hoitajat pääse seuraamaan. Jotta kuitenkin kaikki uskoisivat, että olen ihan oikeasti tehnyt jotain, voin iloisena kertoa suunnitelleeni tulevia kilpailuja ja valmennuksia ja näinollen näyttää kovasti siltä, että lokakuusta on tulossa varsin aktiivinen kuukausi.
17.09.2006 Yave on täällä pitkästä aikaa! Uusi ulkoasu on tullut, hevoskannassa on tapahtunut rankkojakin muutoksia, hoitajien sivut on vihdoinkin saatu tehtyä ja niin edelleen. Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua, monet hevoset ovat keränneet kivasti menestystä, mutta en nyt viitsi alkaa kaikkea tässä selittelemään. Tästä edespäin tallia aletaan taas päivitellä ahkerasti.
04.06.2006 Eipä tässä mitään ihmeempiä ole tapahtunut. Joka päivä olen jotain tehnyt - useimmiten päivitellyt kisakalentereita, kirjoitellut luonteita ja vaihtanut hevosten sivuja uuteen ulkoasuun. Myös kilpailuihin ollaan ahkerasti osallistuttu, toivottavasti hevoset nyt pääsevät sijoituksillekin saakka. Kasvatteja ei ole nyt pitkään aikaan tulossa, sillä yritän keskittyä entistäkin enemmän puoliverikasvatukseen ja noille meidän puoliverisille pitää vain saada enemmän meriittejä kokoon ennen varsojen ajattelemista ;)
19.05.2006 Ihan ihmeellisiä nuo meidän otukset. Heti kun jättää kisakalenterin muutamaksi kuukaudeksi päivittämättä, alkavat heti napsia sijoituksia kasoittain - hyvänä esimerkkinä Taika 50:llä sijoituksella ja Lune 54:llä. Kummatkin tammoista on nyt ilmoitettu KRJ:n laatuarvosteluun. Muutenkin meikäläiset ovat pärjänneet todella hienosti - tammoista kaikki yli nelivuotiaat on esikantakirjattu, oreista muut paitsi Kassu. Hevosten seuraavaan kantakirjaustilaisuuteen on ilmoitettu Marelda, Evi, Aias ja Mafia, toivottavasti jokainen sinne pääsee ja mahdollisimman hyvin pistein tietysti :) Eipä tässä oikein muuta ole tapahtunut, ulkoasun vaihtelemiseen ja hevosten sivujen yleiseen parantelemiseen (luonnekuvaukset, sukuselvitykset, kuulumiset, kisakalenterit jne) olen viimeaikoina keskittynyt. Ja ai niin, kipusimme VRL:n tallilistalla takaisin ykköspaikalle ;)
15.05.2006 Elämä on kulkenut meillä ihan normaaliin malliinsa. Uutta ulkoasua olen vaihdellut ja KRJ:n koulukisoista joitakin tuloksia arponut. Hevosten kisakalenterit ovat näköjään vielä pahemmassa jamassa kuin luulin, joten seuraavat viikot taidan käyttää pääasiassa niiden kasaamiseen. Tänään oli tarkoitus saada vaikka kuinka monen hevosen kalenterit ajan tasalle, mutta sattuneesta syystä ainoastaan Taian kalenterin ehdin päivittää. Täytyy vastaavaisuudessa hieman tarkkailla tilannetta ja ryhtyä toimeen hyvissä ajoin :D Hevosten sivuille tulevaa ulkoasua voikin ihailla jo Jannin ja Taian sivuilta, muille hevosille uusi ulkoasu vaihtuu pikku hiljaa samalla kun laittelen noita kisoja.
12.05.2006 Tämän vanhan ulkoasun värit alkavat ottaa nuppiin ja pahasti. Siispä tein uuden ulkoasun, mutta koska sain sen valmiiksi vasta kolmelta yöllä, en jaksanut enää alkaa vaihtaa sitä. Huomenna on siis urakkana sivujen vaihto uuteen ulkoasuun :) Järjestämme omia syntymäpäiviäni juhlistamaan KRJ:n alaiset kouluratsastuskisat 18.5. Niihin on jo aika hyvin osallistujia tullut, mutta noissa vaikeammissa luokissa on vielä tilaa jäljellä. Hevosten sivut ovat tällä hetkellä pahasti jäljessä vähän kaiken suhteen - niin kuulumiset, kisakalenterit kuin iätkin laahaavat jäljessä. Niiden päivittelyn otan urakakseni myös huomenna.
08.05.2006 Meille on taas saapunut uusia hevosia - tällä kertaa kolme holsteinia lisää. Kaksi niistä ostettiin Miata Confugiumista, yksi taas on uunituore saksantuonti. Mialta ostetut hevoset ovat estepainotteinen ori Fearghas Faust GER eli Urho ja koulupainotteinen tamma Friesenhexe GER eli Friida, saksantuonti taas estetamma Karte Gewissen. Kaikilla näillä hevosilla tullaan kilpailemaan ahkerasti painotuslajissa ja aloittelemaan Yaven holsteinkasvatusta. Tämän kolmikon lisäksi meille on tulossa vielä kaksi holsteinia, mutta tällä kertaa kyseessä ovat suvulliset yksilöt - esteori ja koulutamma varattuina PK Sporthorsesista. Näiden jälkeen olisi tarkoituksena hankkia vielä yksi trakehnerori, mikäli täydellinen tulee vastaan, ja sen jälkeen olen luvannut itselleni aloittaa hevosenostolakon - muuten kuolen näiden kaikkien hevosten kanssa. Mutta minkäs sille mahtaa, kun holsteinit ja trakehnerit ovat niin ihania ja puoleensavetäviä :)
05.05.2006 Yave on valitettavasti ollut ja tulee vielä vähän aikaa olemaankin tärkeysjärjestyksessä alemmilla sijoilla. Kun jalkapallotreenit ja erityisesti koulu kaikkine kokeineen vie näin paljon aikaa näin keväästä, ja kun ulkona vielä on noin ihastuttava ilma, ei minulle yksinkertaisesti jää aikaa koneella istumiseen - moneen päivään en ole ehtinyt käydä kuin pistäytymässä koneen ääressä ja silloinkin ruotsin kokeisiin lukemisen merkeissä tai susiprojektiin tietoja etsimässä. Hevosilla olen kuitenkin kisannut minkä vain olen suinkin ehtinyt ja muutamia varsojakin on tuloillaan, mutta mitään sen ihmeellisempää ei ole toistaiseksi tiedossa muutamia kisoja kalenterissa lukuunottamatta. Palaamme takaisin aktiivisempaan päivittelyyn varmasti sitten kesäloman puolella. Ja ai niin, täytyy vielä riemuita, että Aiasista tuli virallisesti champion! :)
11.04.2006 Tänne on ihmeen hankala muistaa kirjoitella. Hevosten sivuja olen päivitellyt, osa on saanut uudet kuvat, luonteen, sukuselvityksen tai muuta vastaavaa. Kisakalentereitakin olen rankannut ajan tasalle, mutta yhä suurimman osan kalenterit elävät ajastaan jäljessä. Talliin saapui myös uusi trakehnerori, suoraan kasvattajalta tullut Classic Necaroth eli Niko. Nikon kanssa ensin kasvetaan ja sitten aloitetaan kilpaileminen kenttäratsastuksen parissa. Myös esikantakirjan kanssa ollaan viime aikoina puuhasteltu - tällä hetkellä ollaan jännäämässä Usvan ja Nerissan mahdollista läpipääsyä, Mafia ja Tessa puolestaan ovat jo päässeet läpi. Nyt sitten vain odottelemme uusia kantakirjaustilaisuuksia.
30.03.2006 Nollasin päivitykset, viime kesäloman alusta peräisin olevilla teksteillä ei oikein tehnyt enää mitään. Talli on siis ollut viime päivät suuressa remontissa, mutta nyt se alkaa olla vihdoin ohi - kunhan vielä saisi hevosten sivut uuteen uskoon, luonteita kirjoitettua ja hoitajien juttuja uudistettua. Hevosmäärä on kasvanut monella karvakorvalla, ja muutamaa vielä tuloillaan olevaa tapausta lukuunottamatta hevoskantamme tuskin kokee suurempia muutoksia vähään aikaan. Tarkemmista päivittelyistä kirjoittelen sitten seuraavilla kerroilla.
|